Istumalentopallo.info

Tänään on sunnuntai
21. lokakuuta 2018


Vieraskirja

Vieraskirja

Uusin viesti:
21.10.2018

Laskuri

Kävijälaskuri

Laskuri nollattu
5.3.2014

Select a language

Tulevia tapahtumia


Sarjamääräykset 2018-19

Sarjakirja

Istiskalenteri


Sarjaraportti

Raportti Nro 13 2017-18

Sivut päivitetty 17.10.2018



AJANKOHTAISTA

MIEHEMME MAAILMALLA

17.10.2018 13:40 (JL/RP) Jolepa on lähdössä Puolaan pelaamaan Elblagin kansainväliseen turnaukseen 15. - 18.11.2018.

Turnaukseen on tähän mennessä ilmoittautunut JoLePan lisäksi 5 joukkuetta Puolasta. Lisäksi kisajärjestäjät odottavat osallistujia ainakin Venäjältä, Ukrainasta ja Kazastanista.

Mielenkiinnolla odotamme turnausta ja sen myötä tulevaa pelikokemusta muustakin kuin kotimaan sarjoista. Osa pelaajistamme on pelannut aikaisemminkin muualla kuin kotimaankentillä tai Tallinnassa, mutta lähes puolet pelaajista lähtee ensimmäistä kertaa hakemaan tuntumaa ulkomaisesta turnauksesta. Jolepa matkustaa Puolaan joukkueella: Janne Laukkarinen, Seppo Neuvonen, Harri Sievänen, Petri Myllymäki, Vesa Patinen, Sime Heikkinen, Otto Lehtonen ja Petteri Junnola.

Info toivottelee JoLePalle hyvää pelionnea turnaukseen. Toimitus ei muista onko Elblagin turnauksessa ollut aikaisemmin kotimaisia joukkueita. Ainoa mielikuva on että Elblagissa pelattiin kesällä 2014 MM-kisat.

Turnauksen järjestää tuore Puolan mestari IKS ATAK. Viime viikonloppuna pelatussa mestaruusturnauksessa joukkueita oli kaikkiaan kahdeksan. Mestaruutta puolustava Integracyjny Klub Spotowy 'ATAK' voitti finaalissa KS INDRA Kaźmierzin erin 3 - 2.

IKS 'ATAK'in sivuille tästä.

SM-KAUSI ALKAA KOTKASTA

15.10.2018 19:07 (RP) 'Juuri tulleen tiedon mukaan'... Eiku sehän oli ihan toinen ohjelma.

Niin, sehän oli niin, että miesten istiksen SM-kausi alkaa Kotkasta 17.11.2018. Info oli lukenut Ampparit.comista, että perinteinen KSI:n istissali Otsolan koululla on joutunut remonttiin. Oliskohan se ollut sisäilman takia...

Kauden ensimmäisessä SM-turnauksessa pelaavat isäntien KSI Kotkan lisäksi, ZZ Toivalan sekä HIY Helsingin joukkueet. Otteluohjelma klo 12.00 KSI Kotka - ZZ Toivala, klo 13.30 ZZ Toivala - HIY Helsinki ja päätöspelissä klo 15.00 HIY Helsinki - KSI Kotka. Pelipaikka on siis muuttunut aikaisemmasta ja se on Hoipan sali, Takojantie 1. Kotka, Suomi.

Kauden toinen kierros pelataan jossainpäin pääkaupunkiseutua, mahdollisesti joulujuhlapenkkien seassa sunnuntaina 16.12. Mahdolliseksi pelipaikaksi on alustavasti kaavailtu Lohjaa.

ISTIS.INFO JATKAA TAAS

15.10.2018 18:57 (RP) Etelän syyslomien alettua jää tässä hieman aikaa ennen Suomi-Kreikka futisottelua kirjoitella istumalentopallo.infon kuulumisia.

Infohan jatkaa kaikkien iloksi, taas vuoden verran. Suuria muutoksia ei ole luvassa, mitä nyt sitten että aivan kaikkea ei saada tuutista ulos samalla aikataululla kuten aikaisemmin.

Jos siellä interwebsterin toisella puolella on joku, joka tuntee paloa, intohimoa toimittaa juttuja ja kokee että näppäimistö ja html-/php-kielet tottelevat häntä kuin tämä kotimainen, niin meiellään otetaan yksi sellainen. Postia vaan toimitukseen, niin ruvetaan sorvailemaan tunnuksia.

Tulospalvelun kannalta, lienee parasta että tulokset sähköpostilla toimitukseen, niin yritetään mitä pikimiten saada ne aikanaan kaikille luettavaksi.

KSI KOTKA ALOITTI UUDEN PUTKEN

30.9.2018 23:00 (Pekka Piitulainen/MA) KSI Kotka voitti lauantaina Jyväskylässä pelatun miesten Suomen Cupin ja aloittelee samalla uutta Cup-Mestaruusputkeaan vuosien 2002-11 tapaan. Loppuottelussa kotkalaiset kaatoivat ZZ Toivalan selkeästi 2 - 0 (25-15, 25-18). Ainoan erätappion turnauksessa KSI menetti välieräpelissä HIY Helsingille.

Kisan pronssipelissä JoLePa otti muhevan voiton helsinkiläisista myös suoraan 2 - 0 (25-17, 25-10). Sijoista 5. - 6. Hongiston Tarmo voitti isäntäjoukkue Palokan Pyryn 2 - 1 (24-25, 25-20, 15- 9). Kaikki turnauksen tulokset alla pdf-tiedostona.

KSI Kotkan voittajajoukkueessa pelasivat - suluissa Cup-voitot: Arto Vinni (2), Arttu Sivula (2), Jussi Herranen (7), Timo Herranen (14), Marko Julin (6), Vallo Järv (11), Osmo Röpelinen (12) ja Reijo Haltola (1). Info onnittelee!

KSI
Miesten Suomen Cupin voittajat 2018-19 - KSI Kotka. Pelaajat vas.: Vas. Arttu Sivula, Jussi Herranen, Vallo Järv, Arto Vinni, Marko Julin, Osmo Röpelinen, Reijo Haltola ja Timo Herranen
(Kuva: KSI)

Miesten Suomen Cupin tulokset

HONGISTON TARMOLLE NAISTEN CUP-VOITTO

30.9.2018 22:45 (Pekka Piitulainen/MA) Sunnuntaina Jyskälässä jatkettiin naisten Cupin merkeissä. Mukana kisassa oli neljä joukkuetta ja historian kirjoihin merkittiin kokonaan uusi voittajajoukkue - Hongiston Tarmo Lohjalta. Tarmottaret hävisivät alkusarjassa ottelunsa Palokan Pyrylle 0 -2, mutta kuittasivat asian finaalissa 2 - 0 voitollaan.

Turnauksen pronssipelissä alkusarjassa viimeiseksi sijoittunut TSI Tampere otti voiton HIY Helsingistä suoraan 2 - 0.

Hongiston Tarmon voittajajoukkueessa pelasivat: Tiina Sivonen, Marja Valkeavuori, Kirsi Valkeavuori, Riina Palmen, Eija Kärnä, Sirpa Nuolimo ja Satu Martikainen. Valmentajina toimivat Jani Nuolimo ja Antti Kärnä. Info taas onnittelee! Pelaajista Sivonen, Palmen ja Valkeavuoret pelasivat viime kaudella Suomen Mestaruuden voittaneessa HIY 2 Helsingissä.

Tarmo
Naisten Suomen Cupin voittajat 2018-19 - Hongiston Tarmo
(Kuva: Pekka Piitulainen)

Naisten Suomen Cupin tulokset

PELIKAUDEN 2018-19 OHJELMAT JA SARJAKIRJA

26.9.2018 22:10 (Jari Lankinen/MA) Istumalentopallotyöryhmä lähetti tänään alla olevat terveiset ja asiakirjatiedostot tulevan - vai sanoisko alkaneen pelikauden ohjelmista.

Tervehdys. Kokoonnuimme eilen istisryhmän kanssa ja kokoontumisen tuloksena ehdotus sarjakalenterista liitteenä. Pyytäisin teitä katsomaan omalta osaltanne kotiturnauksenne päivämäärän ja kuittaamaan sen allekirjoittaneelle ja Sampsalle.

Käykää myös läpi sarjakirjan tekstit ja laittakaan infoa, jos siellä on kohdallanne väärää tietoa. Sarjakirjan deadline on 5.10. Naisten joukkueiden osalta toivoisin myös saavani pelaajalistat. Soitelkaa, jos haluatte tarkennuksia.t. Jari Lankinen, Suomen Lentopalloliitto, Kilpailupäällikkö, puh. 040-1312454, jari.lankinen@lentopalloliitto.fi

Jari
Jari Lankinen
(Kuva: Lentopalloliitto)

Istumalentopallokalenteri 2018-19

Istumalentopallon sarjakirja 2018-19

KAAKKOISEN KONTTORIN KAHVIHUONE SULKEUTUU

25.9.2018 23:35 (MA) Istis.infon palvelinmaksut ovat Petri Räbinän mukaan VAU:n osalta päättymässä joko syys- tai lokakuun loppuun. Jatkon suhteen ei kuitenkaan pitäisi olla ongelmia - Lentopalloliitto on Petrin mukaan luvannut homman jatkuvan tavalla tai toisella. Päätoimittaja jossain vaiheessa kahvihuoneelle viestitteli, että sivusto tulee muuttaa liiton sivujen kaltaiseksi - tms.? Paremmin kaakossa ei asiaa tiedetä eikä tunneta.

Istis.info kahvihuoneeltaan kiittelee menneistä vuosista ja toivottelee lajille ja sivustolle hyvää tulevaisuutta ja näkyvyyttä eri muodoissa - myös infon kaltaisissa medioissa.

Moninaisistakin syistä ja sepistä johtuen info veikkaa varmuudeksi omalta osaltaan palvelinhommien päättyvän 30.9.2018. Kuten alla viestiteltiin - viimoiset terveiset tulevat täältä kahvihuoneelta sunnuntai-iltana. Toivottavasti jossain kuvioissa ja mieluiten istishommissa vielä tavataan. Jos ei muuten, niin vaikka Pursiseuroilla!

SUOMEN CUP-TURNAUKSET TULEVANA VIIKONLOPPUNA

25.9.2018 23:20 (MA) Istumalentopallon Suomen Cup turnaukset pelataan jälleen Palokan Pyryn isännöimänä Jyväskylän Hipposhallissa jo perinteiseen tapaan Homenokka-turnauksen yhteydessä. Lauantaina pelataan miesten ja sunnuntaina naisten Cup. Hieno näköalapaikka istikselle molempina päivinä.

Miesten turnauksessa pelaavat ZZ Toivala, KSI Kotka, HIY Helsinki, JoLePa Jämsä, Hongiston Tarmo ja Palokan Pyry. Naisjoukkeita on neljä: HIY & Co Helsinki, Hongiston Tarmo, TSI Tampere ja Palokan Pyry. Lauantaina pelit alkavat klo 11.00 ja sunnuntaina klo 10.30. Turnaustiedote ja otteluohjelmat löytyvät Tulevia tapahtumia palstalta.

KSI
Suomen Cup voittajat 2017-18 - KSI Kotka. Pelaajat alh. vas: Arttu Sivula, Marko Julin, Osmo Röpelinen ja ylh. vas. Arto Vinni, Olavi Venäläinen, Vallo Järv ja Timo Herranen.
(Kuva: KSI)

Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 lähtien. Miehet ovat otelleet vuosittain - nyt siis jo 33 kertaa. Naiset ovat olleet mukana vain 16 kertaa ja niistä "virallisia" (vähintään neljä osallistujaa) Cuppeja on ollut yhdeksän.

Miehissä KSI Kotka on ollut hallitseva voittamalla Cupin 16 kertaa. Lappeenrannan ESI-Teamilla voittoja on 7, ZZ-toivalalla 5. LSI Lahdella 4 ja HIY Helsingillä 1. 2000-luvulla KSI on napsinut voiton 11 kertaa - näistä yhdeksän putkeen vuosina 2002-2011. Toivala vei tämän jälkeen kannun viisi kertaa. Kaksi edellistä voittajaa ovat HIY Helsinki 2016 ja jälleen KSI Kotka 2017.

Naisten viralliset Cupit ovat jakautuneet seitsemälle joukkueelle. Kolme kertaa voitto on mennyt Lappeenrannan ESI-Ladyille, kahdesti HIY Helsingille ja kerran Rautavaaralle, ZZ Ladyille, Palokan Pyrylle, TSI Tampereelle ja LSI Lahdelle.

Ensikertalaisena Suomen Cupissa esiintyvät tänä vuonna Hongiston Tarmon - sekä mies- että naisjoukkueet. Tervetuloa mukaan. Ja hyviä pelejä Hipposhallin parketeille. Info palaa asiaan näillä palstoilla tämän illan jälkeen vielä kerran - sunnuntai-iltana tulosten ja mahdollisten kommenttien muodossa.

TAUOT JATKUU - EI TUULEN HIVENTÄ

23.9.2018 22:55 (MA) Istis.infon Kaakkoinen osasto jatkaa tauottelua..., Eipä juuri innosta. No ehkä ihan vähän, kun ensi viikonloppuna sentäs jotain tapahtunee - Suomen Cupit Jyskälässä. Kovin on tyyntä ollut istisrintamilla. Toista oli tuolla Suomenlahella. Info taitaa lähteä Saimaalle.

2018
Merellä
(Kuva: Info)

KAHVIHUONE PITTÄÄ PIENTÄ PAUSSIA

12.9.2018 14:25 (MA) Kaakkoisen sivukonttorin kahvihuone pistää pelit pimeäksi noin viikon ajaksi, nappaa karvalakin ylähyllyltä ja lähtee perinteiselle syyspurjehdukselle Suomenlahdelle. Eipä varmaan vaikuta mihinkään eikä kehenkään. Uudelta Slel:n ististyöryhmältä ei ole kuulunut - ainakaan tänne asti - pihaustakaan tulevan kauden ohjelmista tai suunnitelmista. Pitäiskö vautsi vie kysellä vielä VAU:n perään?

Hippos
Merelle
(Kuva: Info)

Vaan jos jotain kuulolle tulee - pankaa tietoa ja vinkkilinkkiä Vieraskirjaan. Toivottavasti kahvihuoneen koneet, toisin kuin keväällä, taas ensi viikon puolella käynnistyvät. Navigare necesse est!

SUOMEN CUPIN KISATIEDOTE JA OHJELMA

10.9.2018 12:25 (Pekka Piitulainen/MA) Syyskuun viimeisenä viikonloppuna Jyväskylässä pelattavien Suomen Cup-turnausten kisatiedote ja otteluohjelmat ovat valmistuneet. Turnaustiedote alla ja myös Tulevia tapahtumia kuvakkeen takana.

Hippos
Homenokkia Hipposhallissa
(Kuva: Homenokat)

Suomen Cupin turnaustiedote

SYKSY SAAPUI - PELIT KOVENEE -
ISTIS.INFO SENKUIN LOMAILEE

4.9.2018 23:05 (MA) Hiljaista on ollut kahvihuoneella. Info kävi viikon kylppärissä, vaikka ei kertaakaan itse pesulassa. Hyvää teki. Mukana oli kassillinen kahvihuoneen koneita, vaan eipä niitä tarvinnut silloinkaan viritellä. Välillä on istuskeltu torikahveilla, kavereilla ja Saimaan saarissa. Ei mitään, ei sitten yhtään mitään. Kahvihuone on ulkona kuin se entisen ukko. Valitellaan.

Alkaisko tämä olemaan tässä - ainakin kaakkoisen konttuurin osalta. Vähän sellaista mielialaa täällä nyt vaan viritellään. Pitänee olla yhteydessä päätoimittajaan - jos ei muuten, niin ainakin loma- ja lopputilirahoja voidaan kysellä.

Infolla on pikku ymmärrys vieraskirjaan kirjoitelleille, sähköpostiin viestitelleille ja puhelimeen hälytelleille. Hyvä olisi ollut jo viime kuun puolella saada jotain tietoa sarjakuvioista sali- ja työvuorojen varaamiseksi ja ihan vaan muutenkin sen tietämiseksi, että mites tämän homman kanssa oikein käy.

Vaan ei vissiin kuulune kahvihuoneelle - oletan, että muita väyliä nyt välitellään. Mutta kertokaa edes - mistä tätä tietoa löytyy!!

SUOMEN CUPIIN VAHVISTETUT JOUKKUEET

20.8.2018 21:30 (MA) Allan Pynnönen viestitteli, että Suomen Cupiin ilmoittautuneiden joukkueiden määrä on nyt vahvistettu. Miesten joukkueita tuli yksi lisää, kun isäntien joukkue nimettiin listaan. Miesten koko sakki on nyt siis kuusi ja naisten jo aikaisemmin ilmoitettu neljä. Alla Allanin uusi viesti ja siihen lisäyksenä, että osallistumismaksuhan on 120 euroa/joukkue.

Suomen Cupin 2018 joukkueet

TILANNETIETOJA SUOMEN CUPISTA

Allan
Allan Pynnönen - Palokan Pyry
(Kuva: Pyry)

16.8.2018 13:30 (MA) Allan Pynnönen Palokan Pyrystä välitti infolle tietoa syyskuisen Suomen Cupin ilmoittautujatilanteesta.

Hei! Sen verran tietoa Suomen Cupista, että se järjestetään suunnitelman mukaan. Joukkueita ilmoittautui viisi mies- ja neljä naisjoukkuetta. Odottelen vielä vastauksia parilta joukkueelta. Alla jo nyt ilmoittautuneet - terveisin Allan.

Miesjoukkueet:
* ZZ Toivala
* KSI Kotka
* JoLePa Jämsä
* Hongiston Tarmo
* HIY Helsinki

Naisjoukkueet:
* HIY Co Helsinki
* HIY 2 Helsinki
* TSI Tampere
* Palokan Pyry Jyväskylä

LUONNOLLISESTI - PENTTINEN/KÄRNÄ -
ALLA KAIKKI METRON TULOKSET

Miehet
Kesän 2018 Beach Volleyn 2vs2 Suomen Mestarit
(Kuva: Mia Tarvainen)

13.8.2018 14:20 (SS/MA) Metron kisapäällikkö ahkeroi pitkin iltayötä ja toimitti lauantaina pelatun IX Metron kaikki tulokset ja pienen jutunkin hetikohta puolen yön jälkeen. Info kiittää. Linkki juttuun ja tuloksiin alla.

Luonnollisesti. Onhan se lähes uskomaton juttu, että Eero Penttisen nimi löytyy mestarina jokaiselta SM-Beachin kesältä - vuodesta 2000 alkaen. Eerolla on nyt, 19:sta kesän ajalta, koossa kaikkiaan kaksikymmentä (20!) Beachin SM-kultamitalia, kun kesällä 2014 pelattiin sekä 3vs3 että 2vs2 mestaruuksista. AdjutAntti Kärnä tuli mestaruuskuvioihin mukaan kesällä 2011. Antin plakkarissa SM-kultamitaleja on nyt yhdeksän.

Metron 2018 tulokset

LISÄTIETOA SARJOIHIN ILMOITTAUTUMISESTA

13.8.2018 14:00 (SS/MA) Lentopallotyöryhmä lähetti tiedoksi kirjelmän liittyen tulevan sarjakauden ilmoittautumisiin. Linkki tiedotteeseen alla ja lisäksi Sampsan asiaan liittyvä huomautus.

Hei, ohessa tiedote Lentopalloliiton istumalentopalloryhmältä koskien sarjoihin ilmoittautumista. Lisäyksenä vielä kirjeeseen kuten yleiskokouksessa keskusteltiin, seurojen maksettavaksi tulevat kustannukset pyritään pitämään edellisen kauden tasolla. Istumalentopalloryhmän psta Sampsa Söderholm

Kirje seuroille

VALKEAVUORI/VIRTA NAISTEN MESTAREIKSI

2017M
Kesän 2018 Beach Volleyn 2vs2 mitalistit
(Kuva: Kirsi Valkeavuori)

12.8.2018 23:40 (Marja Valkeavuori/MA) Valkeavuoren Marja laitteli yllä olevan kuvan ja alla olevat naisten tulos-/mitalistitiedot infolle. Myös kisapäällikkö Sampsa viestitteli laittavansa tulokset ja kuvia mahdollisimman nopsasti. Kiitos.

Moi! Jos et ole saanut vielä kuvia infoon, niin tässä naisten kolmikko. Voittajia siis Marja Valkeavuori ja Sari Virta. Hopealla Maiju Marjamäki ja Mia Tarvainen sekä pronssilla Jyväskylän tytöt Anna Hirvonen ja Jenni Tikkanen. Miesten voittajaa en tiedä minäkään. Minä ja Kirsi oltiin neljänsiä. T: Marja Valkeavuori

EI KAUHIAN HYVÄLTÄ KUULOSTA...,

12.8.2018 18:55 (MA) Info on odotellut tietoja eilisestä istisbeachin SM-kisasta - ehkä ne jossain vaiheessa ruudulle saadaan. Eli ei kannata tänne enempiä viestitellä - kahvihuoneellakin tuloksia odotellaan ja naputellaan näkyville heti kohta, kun saadaan. Toinen hataralle kuulostava asia on ensi keskiviikko - 15.8.2018.

Yleiskokouksen pöytäkirjan mukaan sitovat ilmoittautumiset SM-sarjoihin kaudelle 2018-19 tulee tehdä tuohon päivään mennessä - samoin järjestämishalukkuudet ykkössarjan turnauksiin. Mihin ilmoittautumiset tulee tehdä - sitä info ei kerro. Kas, kun ei sitä tiedäkään. Mitään enempiä ennakkotietoja asiasta ei ole kuulunut - toisin kuin...,

Suomen Cupin osalta, jonka ilmoittautuminen myös ajoittuu tuohon mainittuun ensi keskiviikkoon. Kurkistus Palokan Pyryn Nimenhuutoon kertoi, että ilmoittautuneita miesten sarjaan on tällä hetkellä KSI Kotka ja ZZ Toivala sekä naisten sarjaan HIY Helsinki 2!! Ei hyvältä näytä - jos ei kuulostakaan.

METRON OHJELMAT JA KISAOHJEET JULKAISTU

2017M
Kesän 2017 miesmetromitalistit
(Kuva: Mia Tarvainen)

2017W
Kesän 2017 naismetromitalistit
(Kuva: Mika Tiitto)

3.8.2018 13:40 (MA) Metro Openin kisapäälliköt ovat julkistaneet lauantaina 11.8.2018 pelattavan turnauksen otteluohjelmat ja muut keskeiset tiedot. Alla raadin terveiset ja asialliset tiedostot.

Tervehdys! IX Helsinki Metropolitan Open istisbeachin SM-turnaus pelataan 11.8. Helsingin Laajasalossa. Metron otteluohjelmat on nyt kasattu kokoon ja laitetaan ne ohessa tiedoksi. Naisten sarjassa pelataan yksinkertainen sarja kahden voittoerän otteluina ja sijoitusottelut.

Miesten sarjassa pelataan kahdessa lohkossa yksinkertainen sarja kaksieräisinä otteluina. Lohkovoittajat pääsevät suoraan välieriin. Lohkokakkoset karsivat toisen lohkon lohkokolmosen kanssa välieräpaikoista. Tämän jälkeen pelataan sijoitusottelut.

Koska käytössä on kaksi kenttää, tulee päivän aikana jonkin verran jonotusaikoja, joihin pyydämme joukkueilta kärsivällisyyttä. Huomioikaa myös kirjurivuoronne.

Liitteenä kisan otteluohjelmat sekä 2 vs. 2 istisbeachin säännöt ja lisätietoa pelitavasta. Pyydämme tutustumaan dokumentteihin ennen turnausta.Jos haluatte maksaa turnausmaksun etukäteen, tiedustelkaa minulta tilinumeroa. Toivotaan, että hyvä kesäkeli jatkuu! Tervetuloa Helsinkiin 11.8.! T: HIY Helsinki / Sampsa, Reima

Otteluohjelmat

Kisaohjeet

2 vs. 2 säännöt

WPV-PRESSAN MM-KISAPAKETTI VIELÄ KERRAN

Pressa
World ParaVolleyn australialainen presidentti Barry Couzner
(Kuva: WPV)

30.7.2018 13:15 (MA) WPV:n päällikkö Barry Couzner laittoi maailmanlaajuisesti jakeluun melkoisen tieto-, kuva- ja videopaketin viikko sitten päättyneistä Hollannin MM-kisoista. Jos jotain kisoista haluaa palautella mieliin - niin alla olevasta linkistä luulisi löytyvän.

WPV:n MM 2018 kisapaketti

Infon availlessa maininnassa olevaa pakettia - Google vääntää ja kääntää tekstin väkiseltiin sekalaiseksi hämeeksi. Jos ken sen haluaa palauttaa alkuperäissydneyksi - ainakin infon koneelta löytyy oikeasta yläkulmasta palautusnappula. Sorry - tai olkaa hyvä.

METROON MUKAVASTI PELIPORUKOITA!

30.7.2018 13:00 Lisäys 23:40 (SS/MA) 9. Metro Open SM-turnauksen ilmoittautumisaika päättyi viime perjantaina. Alla kisajärjestäjien viesti osallistuvista joukkueista.

Hei. Kun ilmoittautumisaika on umpeutunut, miesten sarjaan on ilmoittautunut 9 paria ja naisten sarjaan 4 paria kisaamaan Suomen mestaruuksista. Hienoa, että maantieteellinen kattaus on tämän vuoden turnauksessa laajin ikinä :).

Miesten sarjaan ilmoittautui myös yksi naispari, jolloin jouduttiin selvittämään lentopalloliitosta, saako naispari pelata miesten sarjassa. Liitosta tuli asialle vihreää valoa, eli miesten turnaus toteutuu näin ollen 9 parilla.

Laittelemme Reiman kanssa turnausohjelmat kuntoon ja niistä tiedotetaan joukkueita ja muita tahoja viimeistään 6.8. Sitä ennen ei kun treenaamaan ja nähdään sitten vajaan parin viikon päästä Hepparissa Vexi-areenalla (Vuorilahdentie 7, Helsinki)! Järjestäjän puolesta - HIY Helsinki / Sampsa

Lisätty SS:n uusi viesti: Pahoittelut, järjestäjän paprut oli sekaisin eli vielä puuttui miesten listasta: 10. Janne Laukkarinen, Seppo Neuvonen. SS

IX Helsinki Metropolitan Open 2 vs. 2. istisbeachin SM-turnaus la 11.8.2018 alkaen klo 9:30

Ilmoittautuneet (miehet):

1. Marko Julin, Mikko Suomalainen
2. Jani Säisä, Timo Säisä
3. Eero Penttinen, Antti Kärnä
4. Kurt Vikman, Veli-Matti Hakasalo
5. Sampsa Söderholm, Jami Kyrö
6. Marja Valkeavuori, Kirsi Valkeavuori
7. Aulis Vistbacka, Veikko Salopää
8. Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen
9. Jukka Pitkäranta, Kalev Ross
10. Janne Laukkarinen, Seppo Neuvonen

Ilmoittautuneet (naiset):

1. Maiju Marjamäki, Mia Tarvainen
2. Hanna-Maria Sariluoto, Annukka Jäätteenmäki
3. Marja Valkeavuori, Sari Virta
4. Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen

Kiitos
Team FIN kiittelee! Kiitos.
(Kuvakaappaus: Team FIN)

SÄÄNTÖPOHDISKELUA JA TULKINTAA MM-KISOISTA

24.7.2018 13:05 (MA) Harri Sievänen lähestyi infon toimitusta kysymyksellä, joka häntä oli ihmetyttänyt kisoja seuratessaan. Mukava olisi kuulla pilliammattilaisten näkemykset asiasta. Alla Harpon viesti kysymyksineen ja aiheesta otettuine kuvakaappauksineen.

Tervehdys. Jonkin verran katselin kisoja netistä ja minua jäi ihmetyttämään Brasilian naisjoukkueen liberon käyttäytyminen kentällä. Onko säännöt muuttuneet, vai enkö vain ymmärrä niitä, vai mistä on kysymys. Otin Brasilia vs Kanada pelistä pari kuvakaappausta, joissa kuvattu tilannetta syöttöluvan antohetkellä ja sitten heti perään pallon ollessa ilmassa. Tämä veijari oli polvillaan kuin pikajuoksija lähtötelineissä valmiina siirtymään kentän toiselle laidalle eikä tuomarit reagoineet asiaan lainkaan.

Minusta säännöissä puhutaan hartia-pakara-alueen jatkuvasta kosketuksesta pelialustaan poislukien näyttävä puolustusliike, jolloin saa olla hetkellisesti ilmassa (tai jotenkin siihen suuntaan). Siksi minusta tuossa oli räikeä virhe ja ihmettelin, ettei niitä puhallettu pois. Kuvat on siis Bra-Can pelistä ja olen yrittänyt saada kuvaan myös kellonajan, jotta jokainen voi itse käydä asian ko videoista tarkastamassa niin halutessaan. Onko siis säännöissä tapahtunut tulkintalinjan muutos? Harpo

PS. Sekin minua vähän ihmetytti, että mikä on tämä ”voimantuotto” käsite, jolla pelaajan luokittelu voidaan perua ja koskeeko se vain kisojen ensimmäistä kierrosta, koska kun katsoi venäjän n. kolmimetrisiä ”kaikkiraajaisia” pelaajia, niin liike oli kyllä aivan upeaa, joten miksei heillä ”voimantuotto” ollut liian hyvä verrattuna Marjaan... Vai oliko vain kyseessä liian iso maa, jolla säännöt onkin sitten erilaiset kuin pienemmillä. Eikä venäjä ollut ainoa maa jolla oli tosi nopeita ”kaikkiraajaisia” liikkujia kentällä sijoituspeleissä.

Ymmärtääkseni kenelläkään (jotka ovat Marjan röntgenkuvan nähneet) ei ole mitään sanomista Marjan vammoihin mutta se, että kun hän pitää itsestään huolta, jotta pystyy vammoineen elää lähes normaalia elämää, rankaisee häntä kisoissa luokituksen menetyksellä, lajissa joka on alunperin kehitetty siihen tarkoitukseen, että vammautuneet pitäisivät itsestään huolta liikkumalla, on mielestäni täysin käsittämätöntä. H

MM-pelin CAN-BRA kuvia

9. METRON 2VS2 SM-KISAT LÄHESTYVÄT -
ILMOITTAUTUMISAIKA PÄÄTTYY PERJANTAINA

23.7.2018 22:50 (MA) Kotimaan vähäiset kesäkisat käynnistyvät 9. Metropolitan Openin merkeissä lauantaina 11.8.2018 Helsingissä. Ilmoittautumisaika päättyy kuluvan viikon perjantaina. Lisätietoja kisoista ja ilmoittautumisesta löytyy Tulevia tapahtumia palstan kuvakkeen takaa. Alla muutama kuvanen edellisiltä kesiltä...,

2015
2015 (Kuva:Reima Pulli)

2016
2016 (Kuva:Mika Tiitto)

2017
2017 (Kuva:Mika Tiitto)

MM-KISOJEN JÄLKEISTÄ VÄHÄPOHDISKELUA...,

23.7.2018 19:25 (MA) MM-ähkystä lienee melkein selvitty. Hulppeat kisat, komiat ja erikoiset puitteet, 16/16 joukkuetta ja melkoinen määrä toimihenkilöitä eri puolilta maailmaa mukana. Hiuksenhienosti infoa jäi mietityttämään monessako maassa moinen onnistuisi. Josko vähempikin väkimäärä riittäisi - tai vaikka kisojen jakaminen A- ja B-sarjoihin. Jo taloudellisesti 32:n joukkueen kisat ovat - voisiko sanoa - lähes mahdottomat monissa maissa järjestää. Ja mahtuipa kisojen joukkoon melkoinen määrä selkeitä pläkkipelejä.

Mitalit
MM 2018 - kultamitalit
(Kuva: WPV)

Joko taas tulee tilastoja - joku ehti jo vissiin faksaamaan. Kyllä. Edellä todettuun ilmoitusluonteisesti: MM-kisoissa pelattiin 76 ottelua. Niistä 3 - 2 päättyi vain neljä (5%), 3 - 1 pelejä oli 21 (28%) ja 3 - 0 tulos kirjattiin 51 kertaa (67% = 2/3). Se tiukoista peleistä..., vaikka niitä toki 3-0-ryhmässäkin varmasti jokunen oli. Palvelisiko alusta loppuun tiukat ja tasaväkiset ottelut paremmin pelaajia - ja yleisöäkin? Vaikka taisihan molempia alankomaailmoissa ihan hyvin riittää.

Hyvää voisi saada halvallakin. Noo..., info ei kovinkaan paljon ehtinyt kisoja seuraamaan. Yllä oleva vähäajatus vain pukkasi päähän ja jääköön toimituksen omaksi mietteeksi. Ja lopuksi pitää palata taas ähkyyn - nyt uudestaan. Alla linkki kisojen valokuva-albumistoon. Info selasi kaikki
2 849 kuvaa - uskokoon ken tahtoo.

n. 2 849 MM-kisakuvaa

IRANILLE MAAILMANMESTARUUS -
BOSNIA-HERTSEGOVINA VASTAANTULIJA

22.7.2018 23:45 (MA) Ei tullut tiukkaa mestaruusmittelöä Hollannin miesten finaalista. Iran oli omaa luokkaansa ja otti selkeän 3 - 0 (25-18, 25-13, 25-20) voiton Bosnia-Hertsegovinasta. Pronssimitalit matkasivat brasilialaisten kyydissä Etelä-Amerikkaan. Ukraina taipui tiukan taistelun jälkeen mahdollisimman pienin pistein. Voitto Brasilialle 3 - 0 (28-26, 25-23, 27-25).

Iran
MM 2018 - Iranin kultajoukkue mitalit kaulassa
(Kuvakaappaus: WPV/video)

Istuva EM-Mestari Venäjä joutui tyytymään kisoissa viidenteen sijaan. Puolivälierissä joukkue hävisi Bosnia-Hertsegovinalle 1 - 3 ja jäi pelaamaan sijoista 5.-8. Ratkaisevassa sijoituspelissä irtosi voitto Egyptistä 3 - 0 (25-21, 25-22, 25-13). Sijoista 7.-8. Kiina löi USA:n 3-0 (25-21, 25-21, 25-21).

Vanhan mantereen entiset kovat istismahdit Saksa (10.) ja Alankomaat (11.) jäivät melkein sijoille ynnä muut. Niin muuttuu maailma ja Maailmanmestaruuskisat.

Hollannin 2018 MM-kisojen miesten lopulliset tulokset:

1 - Iran
2 - Bosnia ja Hertsegovina
3 - Brasilia
4 - Ukraina
5 - Venäjä
6 - Egypti
7 - Kiina
8 - Yhdysvallat
9 - Kazakstan
10 - Saksa
11 - Alankomaat
12 - Puola
13 - Kroatia
14 - Irak
15 - Japani
16 - Ruanda

EM-VENÄJÄ ON NYT MM-VENÄJÄ -
PARALYMPIAVOITTAJA USA KAATUI

22.7.2018 00:15 (MA) Rion Paralympialaisista 2016 hyllytetty Venäjän maajoukkue tuli viime syksyn EM-kisoihin sisuuntuneena - ja tiukasti harjoitelleena - ja otti Euroopan Mestaruuden lähes näytöstyyliin. Nyt Hollannin MM-kisoissa joukkue kohtasi loppuottelussa Riossa kultaa voitaneen USA:n ja voitti Maailman Mestaruuden hurjassa taistossa 3 - 1 ((18-25, 27-25, 26-24, 26-24).

Rus-USA
USA - Venäjä naisten finaalissa 2018
(Kuva: WPV)

Pronssit matkasivat Kiinaan 3-0 (25-10, 25-19, 25-12) voitolla kisojen yllättäjästä Italiasta. Saapasmaan eväät eivät enään loppupeleissä riittäneet kokeneemmille ja taitavammille joukkueille. Neljäs sija MM-kisoissa on mahtava suoritus vasta muutaman vuoden lajia harrastaneille italiattarille.

Hollannin 2018 MM-kisojen naisten lopulliset tulokset:

RUS
Maailmanmestarit 2018 - Venäjä
(Kuva: WPV)

1 – Russia
2 – USA
3 – China
4 – Italy
5 – Brazil
6 – Ukraine
7 – Canada
8 – Netherlands
9 – Iran
10 – Japan
11 – Rwanda
12 – Finland
13 – Slovenia
14 – Hungary
15 – Egypt
16 – Croatia

Huomisissa miesten MM-kisojen loppupeleissä otellaan seuraavan ohjelman ja näyttelijöiden mukaisesti:

* klo 13:00 Kiina - USA (sijat 7.-8.)
* klo 14:30 Egypti - Venäjä (sijat 5.-6.)
* klo 16:00 Ukraina - Brasilia (pronssiottelu, sijat 3.-4-)
* klo 17:30 Iran - Bosnia-Hertzegovina (loppuottelu, sijat 1.-2.)

Vanhat veijarit Iranista ja Bosniasta jälleen vastakkain. Kaiveltaessa viidet edelliset Paralympialaiset ja viidet MM-kisat - aina nämä kaksi joukkuetta ovat olleet kisojen loppuottelussa vastakkain. Voitot on tällä laskenta-ajankohdalla tasan 5 - 5. Paravoittoja Iranilla on kolme - MM-voittoja taas bosnialaisilla 3. Mene tuosta nyt veikkailemaan. Kova peli taas tulossa.

SUOMI HÄVISI SIJOITUSPELIN RUANDALLE -
LOPULLISEKSI SIJOITUKSEKSI TUSINA

21.7.2018 00:20 (MA) Suomen naisten maajoukkueen sijoitus Hollannin MM-2018 kisoissa oli lopulta 12. Viimeisessä pelissään sijoista 11.-12. joukkue hyytyi Ruandalle 3 - 0 ((25-18, 25-17, 25-23). Edellisissä MM-kisoissa 2014 joukkueemme sijoitus oli 8. Odotuksien mukaisena Suomen sijoitusta lukemissa 9.-12. voitaneen pitää, mutta harmittavasti "lohkon" pelit ensin Japania ja nyt Ruandaa vastaan hävittiin.

Klasit
Ei suomalaisia Hollannissa ainakaan häikäissyt...,
(Kuva: Team FIN)

Päivän tuloksia katsoessaan infon piti jonkin aikaa nieleskellä, kun Italian ilmoitettiin voittaneen välierässä USA:n 3 - 0. Edelleenkin virallisilla tulossivuilla numerot ovat väärässä järjestyksessä - voiton otti "luonnollisesti" USA tuloksella 3 - 0 (25-8, 25-11, 25-6). Toisessa välierässä EM-Venäjä voitti Kiinan 3 - 0 (25-23, 25-19, 25-19).

Lauantaina kisoissa pelataan naisten sijoituspelit 1.-8. seuraavasti (ajat Suomen aikaa):

* klo 12:00 Kanada - Hollanti (sijat 7.-8.)
* klo 14:00 Ukraina - Brasilia (sijat 5.-6.)
* klo 16:00 Kiina - Italia (pronssiottelu, sijat 3.-4.)
* klo 19:00 Venäjä - USA (loppuottelu, sijat 1.-2.)

KIINNOSTAVIMMAT NAISTEN JATKOPELIT

19.7.2018 23:50 (MA) Naisten välierissä huomenna perjantaina pelaavat: klo 14 Kiina - Venäjä ja klo 16 Italia - USA. Yllättävin joukkue porukassa on ehdottomasti Italia, joka omassa puolivälieräpelissään löi isäntämaa Hollannin 3 - 2. Syksyn EM-kisoissa Italia oli (melko kaukana) Suomen (4.) takana seitsemäntenä.

Naisten sijoista 5.-8. pelataan karsintapelit myös huomenna. Klo 19 oman alkulohkonsa voittanut Hollanti kohtaa Suomen lohkon kakkosen Ukrainan ja jo klo 12 pelaavat Kanada ja Brasilia toisen karsinpelin. Naiset pelaavat lauantaina lopulliset mitali- ja sijoitusottelut 1.-8. Finaali pelataan klo 19.

Ja sijoituspeli 11.-12. siis huomenna perjantaina klo 17. Matkassa ja kuvissa mukana siellä verkon eri puolilla Suomi ja Ruanda.

SUOMI PELAA HOLLANNISSA SIJOISTA 11.-12.

19.7.2018 23:30 (MA) Suomen naiset pelaavat Hollannin MM-kisoissa sijoista 11.-12. Ratkaiseva sijoitusottelu alkaa huomenna perjantaina Suomen aikaa klo 17. Vastustajaksi tarkentui juuri Iranille hävinnyt Ruanda.

FIN-UKR
Kuva ottelusta Suomi - Ukraina
(Kuva: WPV)

Suomi voitti alkulohkossaan Egyptin, mutta hävisi odotetustikin Ukrainalle ja Brasilialle. Näin Suomi jatkopeleihin sijoista 9.-12. Karsintapelinsä Japania vastaan Suomi pelasi varsin tasaväkisesti, mutta menetti ottelun lähinnä helppoihin omiin virheisiin. FIN - JAP 0 -3 (24-26, 21-25, 19-25).

Istis.infolla ei juuri ole ollut mahdollisuutta kisojen seuraamiseen. Lentopalloliiton nettisivuilta on kuitenkin varsin mainiosti löytynyt tietoja Suomen peleistä. Kiitos vaan. Ja Word ParaVolleyn Favebookista löytyvät luultavasti kaikki pelit suorina ja videoitakin eri otteluista. Kaikki tulokset taas on katsottavissa WPV:n nettisivujen kautta.

Tsemppiä mimmeille kisojen viimeiseen otteluun.

Lentopalloliitto

World ParaVolleyn Facebook

WPV Tulokset

SUOMELLE VOITTO EGYPTISTÄ

16.7.2018 16:15 (MA) Suomi otti voiton 3-1 (24-26, 25-9, 25-17, 25-22) Egyptistä toisessa alkulohkon ottelussaan. Lisätietoja WPV:n ja Lentopalloliiton sivuilta. Kahvihuone hiljenee pariksi päiväksi...,

SUOMI PISTI UKRAINAN TIUKILLE

15.7.2018 21:55 Lisätty 22:40 (MA) Eräpisteiden valossa Suomi ei ollut Ukrainalle mikään helppo nakki. Euroopan kärkiporukkaan kuuluva joukkue joutui tekemään kunnolla töitä 3 - 0 voittonsa eteen. Eränumerot olivat Ukrainalle 25-15, 27-25, 25-22. Kahvihuoneen koneilta ei livekuvaa löytynyt - ehkä sitten huomiseen peliin. Kommentteja ja raportteja Suomen pelistä löytynee kisajärjestäjien ja varmaan myös Lentopalloliiton sivuilta.

Lisätty alla videopätkänen FIN - UKR ottelusta sekä juttu Lentopalloliiton sivuilta. Ja vähän tuttu juttu - ja iso harmi: Marja Valkeavuoren VS2 -vammaluokitus peruttiin, mikä hänen osaltaan tarkoittaa pelien päättymistä. Luokittelutilanteessa urheilijan lihasten ja nivelten liikkuvuutta testataan ja lisäksi urheilijaa tarkkaillaan pelitilanteissa. Valkeavuoren kohdalla pelikentällä liikkuminen ja pelaaminen oli liian vahvaa eikä se näin vastannut lauantain luokittelutestien tuloksia.

FIN - UKR videopätkä

Lentopalloliiton juttu FIN-UKR pelistä

LUOKITTELUT HOLLANNISSA SELVÄT

15.7.2018 13:20 (MA) Lentopalloliiton sivuilla on juttu luokitteluista Hollannin MM-kisoissa. Suomen pelaajat luokiteltiin lauantaina ja kaikki saivat luokituksen ja pelioikeuden istumalentopallon kansainvälisiin turnauksiin. Alla linkki Lentopalloliiton juttuun.

Suomi aloittaa alkusarjan pelinsä tänään klo 20 Suomen aikaa Ukrainaa vastaan. Oheisessa jutussa on linkki WPV:n facebook-sivuille, mistä ko ottelu pitäisi näkyä suoratoistona. Jossain muussa tietolähteessä mainittiin, että netti-TV-lähetykset käynnistyvät vasta maanantaina. Vähän ihme juttu, että moista asiaa selvitellään vasta kisojen jo alkaessa. Ootellaan.

Lentopalloliiton juttu istisnaisista

PRESIDENTTEJÄ NÄKYY TULEVAN JA MENEVÄN

15.7.2018 00:30 (MA) Ja varsinkaan Putinista ja Trumpista ei nyt ole kysymys. Siilinjärvellä ZZ-Toivala piti vaalikokousta 10.7.2018 ja valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Reijo Hakasen. Samalla uuteen hallitukseen valittiin Hakasen lisäksi Satu Martikainen, Mikko Kankkunen, Yrjö Kokkonen ja Lassi Pekka Dahlqvist.

Pressan vaihto
Mika Ylönen luovutti valtakunnan avaimet Reijo Hakaselle
(Kuva: ZZ)

Evp Pressa MY välitti myös infolle seuraavat terveiset: Tervehdys kaikille! Itse olen jäänyt eilen (10.7.2018) taustalle ZZ Toivala ry:n toiminnasta. Jatkossa postit kannattaa lähettää seuran uudelle puheenjohtaja Reijo Hakaselle.(reijo.hakanen(at)skanska.fi). Hyvää kesää kaikille ja morjestetaan, kun tavataan! Mika Ylönen

Istis.info omilta osiltaan toivottaa Mikalle vastuuvapaampia aikoja ja kiittää hienosta panoksesta istumalentopallokuvioissa ja hyvästä yhteistyöstämme - tervetuloa edelleen mukaan vaikket avaukseen mahtuisikaan. Reijo Hakaselle onnittelut vaativasta valinnasta ja ZZ-mäistä tsemppiä lentopallon ja eritoten istiksen parissa. Ollaan yhteyksissä.

SUOMEN CUP 2018-19 PALAA HIPPOSHALLIIN

13.7.2018 23:55 (MA/Pekka Piitulainen) Istumalentopallon Suomen Cup järjestetään jälleen Palokan Pyryn toimesta - ja tulevana syksynä taas myös Suomen suurimman lentopallon veteraanikisan - Homenokka-turnauksen yhteydessä Hipposhallissa, os. Kuntoportti 2, Jyväskylä. Liitteenä alla Piitulaisen Pekan lähettämä turnauskutsu.

Homenokat

Istumalentopallon Suomen Cup järjestetään viikonloppuna 29.-30.9.2018. Turnaus järjestetään, jos ilmoittautuneita on vähintään neljä nais- ja neljä miesjoukkuetta. Lauantaina mestaruudesta pelaavat miehet ja sunnuntaina naiset. Ilmoittautumiset Allan Pynnöselle 15.8.2018 mennessä.

Turnauskutsu Suomen Cupiin

NAISTEN PELAAJALUETTELO HOLLANNIN KISOISSA

13.7.2018 23:40 (MA/SLeL) Lentopalloliiton sivuilla vastattiin pikaisesti infon toiveeseen saada tieto maajoukkueemme kokoonpanosta sunnuntaina käynnistyvissä MM-kisoissa Hollannissa - ja tieto myö välitettiin infon vieraskirjaan. Alla linkki Lentopalloliiton sivuille, missä lisätietoja asiasta. Alla kuitenkin kopioituna joukkueemme kokoonpano.

Suomen naisten istumalentopallomaajoukkueen pelaajat:
Helena Skogström
Hanna-Maria Sariluoto
Annukka Jäätteenmäki (C)
Karoliina Halme
Sari Virta
Raisa Möller
Marja Valkeavuori
Satu Kuisma
Petra Pakarinen
Anne Mäki

Valmennus ja joukkueenjohto:
Jari Lankinen, päävalmentaja
Sari Virta, apuvalmentaja
Nora Isomäki, apuvalmentaja
Johanna Kotikangas, fysioterapeutti
Helena Skogström, joukkueenjohtaja
Jaana Laurila, huoltaja
Aino Linnamaa, tiedottaja

Lentopalloliiton juttu istisnaisista

TEAM FIN MATKASI MM-HOLLANTIIN!

13.7.2018 00:05 (MA) Naisten istumalentopallomaajoukkue lähti tänään - tai siis tarkemmin ottaen eilen torstaina MM-kisamatkalle Hollantiin yhdessä omiin EM-kisoihinsa matkaavan alle 20-vuotiaiden poikien maajoukkueen kera.

Melkoiset arvokisarypäkset Alankomaissa: Istumalentopallon MM-kisat naisille ja miehille 15.-22.7. ja EuroVolley U20M-EM-kisat 14.-22.7.2018. Huh. Ja lisäksi vielä..., pystypäisten Beach Volleyn EM-kisat sattuvat sattumaan Hollantiin 15.-22.7.2018. Huhhuh!

MM 2018
Naisten istumalentopallon ja miesten alle 20-vuotiaiden maajoukkueet matkalla Hollannin MM- ja EM-kisoihin
(Kuva: SLeL)

Naisten pelit alkulohkossa käynnistyvät sunnuntaina klo 19 ottelulla kovaa Ukrainaa vastaan. Kisäjärjestäjät eivät vielä(kään) ole ilmoittaneet tuleeko otteluista netti-TV-lähetyksiä. Niin toivomme ja jäämme tietoa odottelemaan.

Live-lähetysten lisäksi infon kainona toiveena olisi saada tieto naisten kisajoukkueemme lopullisesta kokoonpanosta. Ehkä joukkueemme johto sen ehtii infolle lähettämään.

Lisätietoja istiksen MM-kisojen osalta löytyy helpoiten infon "Tulevia tapahtumia" otsikon alta MM-kisojen pikkukuvaa klikkaamalla tai alla olevasta linkistä:
Istumalentopallon MM-kisat 2018

Poikien kisoista tietoja löytyy mm. linkistä:
EuroVolley U20M-EM-kisat

Ja pysty-Beachin EM-kisat linkistä:
EuroVolley Beach Volleyn EM-kisat

Tsemppiä Suomet!

9. HELSINKI METROPOLITAN OPEN

3.7.2018 15:10 (RP) Istiksen beachvolleyturnaus pelataan perinteiseen tapaan Hevossalmessa Helsingissä 2 vs 2 - pelimuodolla lauantaina 11.8.

Sarjoja turnauksessa ovat miesten ja naisten sarjat. Turnauksessa pelataan sarjojen Suomen mestaruudesta, jos sarjassa osallistuneita joukkueita on vähintään neljä.

Metro 2017
Metron pelihommia kesältä 2017
(Kuva: Mika Tiitto)

Turnaukseen ilmoittaudutaan Sampsalle os. sampsa(piste)soderholm(ät)espatent(piste)fi tai puh 040 728 7840. Tarkemmat tiedot turnauksesta julkaistaan istumalentopallo.info -sivustolle myöhemmin joukkueiden ilmoittautumisten jälkeen.

Metro 2017
Metron puistohommia viime kesältä
(Kuva: Mika Tiitto)

Osallistumismaksuun (50€/joukkue) on perinteiseen tapaan sisältynyt saunomismahdollisuus ja pistetään vielä kaupan päälle uintivuoro Suomenlahdessa.

9. Helsinki Metropolitan Open 11.8.2018

KAAKKOISEN KONTTORIN VÄHÄKUULUMISIA

Info

29.6.2018 23:00 (MA) Kaakkoisen konttorin aputoimittaja on ollut vähän vähäväkinen sitten infon ongelmien selvittelyn. Ja pikkasen samassa jamassa ovat asiat edelleen - vaikka pääkonttori probleemat kuntoon hoitelikin. Kaakon kahvihuoneen koneet ehdittiin jo laittamaan kellarivarastoon ja samainen oli ajatusmaailmakin - tämä oli nyt tässä. Mietintää asiassa on välillä harrastettu, mutta enempi kuitenkin muita kesäisiä rientoja.

Ikähän ei varsinaisesti aputoimittajaa paina - mitä nyt naksuvat polvet pikkasen ovat kulkemista haitanneet ja peräpukamat istumista. Harvemmin viime vuosina tapaamani tuttava torikahvilassa kysyi viime viikolla: "Mitäs olet nyt harrastanut?" Enpä harrastele paljon mitään, vähän lueskelen - vastasin. "Ai - muutakin kuin kuolinilmoituksia" - totesi entinen (!) tuttavani.

Onhan sitä jalkapalloakin tullut katsottua. Harmittaa vaan eteläisen Karjalan ja kaakkoisen konttorin henkilöstön puolesta yhden selostajan useasti käyttämä ilmaisu: "Tuo laukaus meni taas aivan kaakkoon." Ei siis vihkoon tai muuten persiilleen - vaan KAAKKOON! No..., jos apumies olisi veikkausihmisiä - MM-rahat menisivät Belgian ja tulisivat kaakon piikkiin.

Toimitus

Aputoimittaja tietää olevansa heikko luonteeltaan, huono muistiltaan ja hyvä vain epäterveellisyydeltään. Revi siitä sitten. Tämä info.kesa nyt kuitenkin varovasti toimitushommia hoidellaan. Syssymmällä sitten katsotaan - miten mahdollisesti jatketaan - vaiko ei. Jatkopestiä ei - täällä kaakossa ainakaan - suuremmin innoittanut istiksen yleiskokouksenkaan asiat:

- Mahdollisia joukkueita 3-4 molemmissa SM-sarjoissa - ehkä?
- Miehiin kaksinkertainen neljän joukkueen sarja(?)! Siis kuusi peliä kaudessa ja kokonaiset kolme kisatapahtumaa puolessa vuodessa per joukkue. Huhhei.
- Ykkössarjasta 2/1 SM-sääntö pois. Menikö siinä pesuvesi samalla?
- Istis.infon ulkoasu liiton kaltaiseksi. Entä sisältö?

Kuten tiedossa lienee - istis.info on Kerpenin rehtori R. Pullin harrastepohjalta toistakymmentä vuotta sitten luoma sivusto, jota myös vapaaehtoisvoimin on ylläpidetty. Riittävätkö eväät suuriin rakenteellisiin liitoksiin ja muutoksiin - ja ennen muuta - riittääkö ylläpitäjiä? Asiaa olisi istisryhmässä hyvä selvittää ja etsiä myös hyvä ratkaisu.

Aputoimittaja on päättänyt hoitaa syksyn ruskiin mennessä valmiimmaksi SIUta ja sittistä-historiikin. Jonkin verran kirjoitushommia on vielä viime kauden osalta tekemättä - mutta eiköhän ne siitä, kuha illat pimenee. Missä tuo kronikka sitten jatkossa on katsottavissa - sekin lie selvittelyissä.

Nyt edessä ovat istumalentopallon 12. MM-kisat. Ensimmäiset vieteltiin Hollannin Deltenissä 1983 ja samoissa alankomaailmoissa taas mennään. Seurataan kisat ja kannustetaan omaa joukkuettamme mahdollisimman hyvään ja kovaan suoritukseen 16 maan joukkueen seurassa. Ja odotellaan tarkempia ilmoittautumistietoja 2vs2 Beachin Helsingin SM-kisoihin.

Ajatuksia ja mietteitä istis.infoon liittyen - ja toki istumalentopalloon yleensäkin - voi ja kannattaa kirjoitella infon vieraskirjaan. Sieltä ne varmaan tulevat istisryhmällekin luetuiksi - ja toivon mukaan edelleen huomioitaviksi. Hyvää kesää kaikille istisläisille.

NAISILLA VIIMEISET VIRITYKSET MM-KISOIHIN

29.6.2018 21:30 (MA) Hollannin MM-kisoihin valmistautuvalla naisten maajoukkueella on viikonloppuna Pajulahdessa viimeinen treenileiri ennen kahden viikon kuluttua alkavaa kisamatkaa. Ihmeempiä kommentteja tai kuulumisia joukkueemme tunnoista ei ole infon tietoon kantautunut. Joitakin hymyntapaisia valokuvia toki tiimin facebook-sivuille on ilmaantunut. Toivottavasti kaikki on kunnossa.

Team FIN
Team FIN 2018 - ylh.vas.: Johanna Kotikangas (fys.terap.), Sari Virta, Annukka Jäätteenmäki, Hanna-Maria Sariluoto, Petra Pakarinen, Anne Mäki ja alh. vas. Satu Kuisma, Karoliina Halme, Raisa Möller ja Marja Valkeavuori
(Kuva: Team FIN)

Naisten alkusarjat pelataan 15.-17.7. Arnhemissa ja jatkopelit 19.-21.7. Rotterdamissa. Suomen ottelut alkulohkossa ovat:
* 15.7.2018 klo 19.00 Ukraina - Suomi
* 16.7.2018 klo 12.00 Egypti - Suomi
* 17.7.2018 klo 16.00 Suomi - Brasilia
Hollantilaisten tavat toivottavasti tuntien - kaikista peleistä löytynee suoraa lähetystä nettiTV:n välityksellä.

Ohjelma
MM 2018 kisojen naisten otteluohjelma
(Kuva: WPV)

KADONNEET ÄÄKKÖSET PAIKALLAAN

17.6.2018 20:57 (RP) Kadonneet ääkköset paikallistettu ja napattu kiinni. Eihän tuo kummoinen juttu ollut. Nyt pitäisi taas ääkköset ja muut kuviot olla omilla paikoillaan.

NAISTEN ALKULOHKOT MM-KISOISSA

15.6.2018 20:55 Lis. 23.10 (MA) Tulevien Hollannin MM-kisojen alkulohkot on arvottu tai paremminkin sijoitettu. Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Brasilia, Ukraina ja Egypti. Kovia maita. Tsemppii!

Lohkot

Liitetty miesten lohkot.

Lohkot

ANNUKKA JÄÄTTEENMÄKI JA MARKO JULIN
KAUDEN PARHAAT ISTUMALENTOPALLOILIJAT

15.6.2018 20:40 (MA) Lentopalloliitto palkitsi keskiviikkona 13.6.2018 pelikauden 2017-18 parhaita. Miesistumalentopalloilijana palkittiin Marko Julin, KSI Kotka. Marko oli Suomen mestarijoukkueen ratkaisupelaaja kuluvalla kaudella. Markon palkintokokoelma kasvoi myös syksyn Suomen Cupin voitolla.

Make
Marko Julin
(Kuva: KSI)

Parhaaksi naisistumalentopalloilijaksi valittiin Annukka Jäätteenmäki, TSI Tampere. Annukka oli EM-kisoissa Suomen maajoukkueen paras pelaaja ja varmisti osaltaan naisten maajoukkueelle paikan 2018 MM-kisoihin. Parhaan pelaajan valinta oli Annukalle jo kolmas. Aikaisemmat ovat tulleet pelikausilta 2001-02 ja 2013-14. Mahtavaa.

Annukka
Annukka Jäätteenmäki liiton palkitsemistilaisuudessa
kauden liigatuomari Sari Kolehmaisen kera
(Kuva: SLeL)

ISTISTIIMIN JOHTAJA NORA ISOMÄEN ESITTELY

Nora
Nora Isomäki
(Kuva: Nora)

15.6.2018 19:40 (MA) Maaliskuulla Lentopalloliitto nimesi uuden Istumalentopalloryhmän ja sen puheenjohtajaksi liiton hallituksen edustajana toimivan Nora Isomäen. Ryhmä toiminee kutakuinkin samoin kuin VAU ry:n alainen istisjaostokin. Uuden porukan kokoonpano on seuraava:

* Nora Isomäki, puheenjohtaja, Lentopalloliiton hallituksen jäsen
* Sari Mannersuo
* Helena Skogström
* Petri Räbinä, VAU ry:n lajikoordinaattori
* Sampsa Söderholm
* Jaana Laurila, esittelijä, huippu-urheilun hallintopäällikkö
* Jari Lankinen, esittelijä, kilpailupäällikkö

Ja sitten lopuksi se varsinainen tarina - Noran oma esittely istisihmisille. Se oli tarkoitus laittaa infon sivuille heti kaakkoisen miehen purjehdusreissun jälkeen toukokuun loppupuolella - mutta tuskin tuo on vanhentunut. Olkaa hyvä!

Puheenjohtaja Noran esittely

HARASOO JA HALOO!
TUUSULAN TUKI JA NÄPPIS KUITTAS VIAT

15.6.2018 19:10 (MA) Hienoa - ja onnittelut Kerpenin rehtori ja Infon ekatoimittaja Reima Peelle. Kuukausi meni - mutta saatiinhan se info takaisin. Ja pari vuorokautta meni lisäksi kaakkoisella konttuurilla kaivella varastoon kannetut koneet takaisin kahvihuoneelle. Katsotaan nyt jatkossa miten toimitaan ja jaksetaan, kun tuli otettua jo uusia toimia infon tilalle.

Taustalla toimii nyt eri ohjelma kuin aikaisemmin ja saas katsoo miten pelailee. Kohtapuoliin se paljastunee, kun koetellaan laittaa vieraskirjassakin mainittu lentopallojaoston uuden puheenjohtaja Nora Isomäen esittely sivuille ja toisena asiana pelikauden parhaiden istumalentopalloilijoiden esittely. Ja kaikki taas kuitenkin ilman ääkkösiä. Tuusulan Tuki ja Näppis senkin hoitanee - hope so.

YLEISKOKOUKSEN PK

13.6.2018 09:10 (RP) Ainakin kevaisen yleiskokouksen pk:a kaivattiin. Taisi tulla jo osalle spostissa. Alla linkki.

Istiksen yleiskokouksen pk

KOKEILLAAN TOIMIIKO?

13.6.2018 09:00 (RP) Kuukauden hiljaisuus sivustolla taitaa olla pienesti ohi. FTP-ongelmat osin ratkaistu. Ei tosin kaikki. Katsotaan miten jatketaan. Kokeillaan aluksi varovasti. Kiitos ja anteeksi.

KEVÄÄN 2018 AJANKOHTAISTARINAT ARKISTOITU...,

Arkisto

12.8.2018 (MA): Istis.infon Ajankohtaista-palstan kevään 2018 tarinat, turinat ja nurinat on taas kerran arkistoitu ja saattavat löytyä vanhoja muisteleville alla olevasta linkistä tai Arkisto-osiosta nimellä: 1-5 2018.

Kevät 2018


'